tiistai 10. maaliskuuta 2020

Loose Connections -Katkoksia kytköksissä-

Salon Kansalaisopiston näyttämöllinen musikaalikonsertti

Saimme noin kuukausi sitten työn suunnitella ja tehdä Salon kansalisopiston musikaaliin julisteen ja esitteen. Jokainen luokastamme suunnitteli ja teki julisteen/esitteen, josta opisto valitsi minun työni.
Työ on ollut aikaan vievää ja rankkaa, sillä en ole ennen suunnitellut esitettä ja myös muita asiakas projekteja pukkaa samaan aikaan päälle. 

Musikaalissa kuullaan uudempia musikaali kappaleita. Kappaleiden ympärille on käsikirjoitettu tarina äidistä ja tyttärestä.

Luonnokset ja tiedon hankinta

Aloitin koko projektin tiedon hankinnalla. Eli miltä musikaalien ja konserttien julisteet näyttävät. Millaisia värejä niistä löytyy ja miten teksti on aseteltu.
Kun tietoa oli kerätty pinterestin ja googlen avulla siirryin piirtämään 100 käsiluonnosta.

Käsiluonnoksia
Käsiluonnoksia

Valittu luonnos Illustratoriin

Valitsin käsin tehdyistä luonnoksista kahden naisen naama piirustuksen. Se oli minusta parhaiten esitykseen juoneen sopiva luonnos.
Aluksi jouduin opettelemaan piirtämään kuvan sujuvasti ilman, että irrotan kynää paperista. Tein 50 harjoitusta ennen kun piirustus alkoi sujua.
Kun hyvän näköinen piirustus tuli paperille siirsin sen illustratoriin ja aloin sommittelemaan kuvaa ja tekstejä.

Valittu työ
Valittu työ

Aikataulutus

Kun sain kuulla, että työni oli valittu minun piti suunnitella tarkka aikataulu koko viikoksi. Näin saisin pidettyä koko pakan käsissäni. Aikataulun teko oli vaikeaa, sillä en osannut arvioida työn kestoa.


Julistetta ja esitettä

Asiakkaan palautteesta ja korjauksista koostui melkein koko viikko. Tulostetaan ja katsotaan ja viivottimella mitataan menikö oikein. Taas huomataan, että joku teksti on liikkunut tai väri näyttää ruskealta. 

Tämän viikon jälkeen olen oppinut mitä pilkun viilaus tarkoittaa ja Graafinen suunnittelu on. Se on millejä.


Valmiit työt

Juliste


Esite




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti