maanantai 23. maaliskuuta 2020

Kuvausjärjestely luonnossa

Päivän lausahdus "Mieti ensin, sitten tee"

Päivän teemana oli rakentaa ulos Andy Goldsworthyn teoksista inspiroiden maataideteos.
Päätimme ryhmän kanssa vain minkälaisen työn teemme. Valitsimme raaka-aineeksi pikku kivet (joka olikin haastava päätös). Onnistuimme ja epäonnistuimme mutta kuitenkin pääsimme ulos.

Aloitin keräämällä astiaan kiviä yksitellen, mutta lopulta astia toimikin kivien kaatajana ja poimin kiviä maasta vain kaapimalla (se nopeutti työtä hurjasti).


Siivosin kallion neulasista ja ylimääräsistä kivistä


Lopputulos

Lopputuloksessani on kyllä haettu kuvio, joka onnistui, mutta pohjaksi kallion pinta oli HUONO! Kallion pinnan takia kuvio/teokseni hukkuu kokonaan taustaan. Joten älä käytä samaa materiaalia pohjana, että pääelementissä! 


Ryhmäniteokset



Sara kertoi minulle, ettei löytänyt pikkukiviä mistään. Kuitenkaan Sara ei luovuttanut ja teki risuista teoksen!




Darian työ


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti