torstai 21. toukokuuta 2020

Kuva-analyysi

Kuva-analyysin treeniä




Mitä kuva kertoo? Mitä kuvalla yritetään viestiä?
Kuva kertoo ja ohjeistaa ihmisiä tekemään itse limonaatia kotona. Kuvalla yritetään viestiä puhtaiden raaka-aineiden makeudesta syntyy ihana kesäinen juoma kuumiin hellepäiviin.

Kuvassa halutaan myös näyttää, että vain pari raaka-aineen avulla syntyy limonaatia.


Mitä tuotetta mainostetaan?

Kuvassa mainostetaan limonaati reseptiä. Sivutuotteina sitruunaa, laventeli ja hunaja.


Mitkä asiat/elementit vihjaavat sitä? Mitä kuvasta voi olettaa?

Kuoret ja puristettu sitruuna vihjaavat limonaatiin. Laventelit vihjaavat siihen, että juomaan varmasti lisätään pian laventelia. Joten juoman täytyy olla sitruuna laventeli. Myös hunajakeppi kertoo sitä, että makeutukseen käytetään hunajaa. Eli tuote on hyvin luonnollista, eikä ruuassa ole makeutusaineita, 

Voin olettaa, että kuvassa mainostetaan kotitekoista reseptiä, koska ympäristö on kotoisa eikä tehdasmainen. Myös näemme, että kuvassa sitruunaa puristaa nainen, jolla on valko vihreä mekko päällä. Jos juomaa tehtäisiin tehtaalla työntekijällä ei olisi päällä mekkoa.

Myös kuvassa ei ole tuotemerkkejä esillä. Joten kuvassa täytyy mainostaa reseptiä, kun valmista tuotetta. Myös yleensä tuotemainoksissa ei kuvata tuotteen tekoa vaan valmista pullotettua tuotetta.


Mistä kuva koostuu? Elementit, tekstit.... 

Tumma hiuksinen nainen, jolla on valkoinen mekko, jossa on vihreitä pilkkuja. Nainen puristaa sitruunaa. Naisen vartaloa ei näy kokonaan, myöskään hänen kasvoja ei näy kuvassa. Puristettuja sitruunoita on kuvan vasemmalla alanurkasassa. Sitruunat ovat aseteltu marmori lautaselle.

Kissankelloja ja muita kukkia on aseteltu kuvan taka- ja etuosaan. Etuosan kukat ovat myös epätarkkoja. Kukkia on myös aseteltu puisen alustan päälle, joka sijaitsee keskellä pöytää. Puisen alustan päällä sijaitsee myös purkki johon limonaatia valmistetaan.

Puisen alusta vieressä on myös hunajakeppi.

Kuvassa ei ole tekstejä.


Millainen värimaailma kuvassa on?

Kuvan värimaailma on hyvin tumma. Tummuuden tekee musta tausta, tumma puu pinta sekä vahvat varjot.  Myös "huono" valaistus.
Ainoa valo kuvassa osuu purkkiin.


Mihin katseesi kiinnittyy ensimmäiseksi?

Katseeni kiinnittyy ensimmäiseksi purkkiin, jossa valmistuvaa limonaatia on. Katseeni kiinnittyy purkkiin, koska muu tausta on hyvin tumma , mutta purkin sisältö on hyvin vaalea. Kuva on myös editoitu siten, että purkki erottuu hyvin kuvasta sillä muut ovat varjojen alla olevia elementtejä. eivätkä korostu kovinkaan hyvin kuvasta. Esimerkiksi hyvin kirkkaat sitruunat eivät näytä kuvassa oikeastaan miltään.
Kun purkkia alkaa tuijottamaan pidemmäksi aikaa alkaa huomata, että purkista muuttuu maagisen näköinen ja muu tausta sulautuu tummaan taustaan. Tämän jälkeen, et huomaa muuta kuin purkin.


Kenelle kuva on suunnattu?

Nuorille aikuisille ihmisille, jotka asuvat yksin. Useasti nuoret uskaltavat kokeilla uusia reseptejä varsinkin, jos juoma on terveellinen ja aivan uusi. Uskoisin myös, että nuori asuisi pääkaupunki seudulla ja haluaisi koittaa reseptiä , jotta voisi lisätä kuvia valmiista juomasta sosiaaliseen mediaan. Juoma näyttää myös raikkaalta kesäjuomalta, joten nuori voisi olla juuri kesälomalle päässyt opiskelija.

Mikä olisi parempaa kuin nauttia kesälomasta sitruuna laventeli limonaati kädessä ja katsella parvekkeelta Töölönlahtea.


Millaisia arvoja kuvaan liittyy? Millaisesta maailmasta kuva kertoo?

Kuvan arvot ovat luonnonmukaisuus. 

Puhtaista raaka-aineita pitää suosia ja käyttää enemmän.


Mitä kuva/mainos tavoittelee?

Kuva tavoittelee, että ihmiset jättäisivät kaupan kylmä hyllyltä löydettävät sokerilitkut limsat ja alkaisivat tekemään helppoa limonaatia, joka saa makeuden hunajasta.


Millä elementeillä herätetään kuvassa olevaa tunnelmaa?

Tunnelmaa herätellään kukilla sekä tummalla valaistuksella. Myös maanläheiset materiaalit herättelevät hienosti hyvin rauhallista ja kesäistä tunnelmaa. 

"MIHINKÄÄN EI OLE KIIRE"


Mitä kuvassa tapahtuu tai on tapahtunut? Onko kuvalla tarina?

Kuvan otto ympäristössä on vanhan kesämökin keittiö. Kesämökki on kuulunut suvulle jo kauan. Mummon mökille on tullut tytär lapsineen. Tytär tekee keittiön pöydällä limonaatia jälkiruuaksi, kun taas mummo keittelee kalasoppaa kuvan toisella puolen. Nuorin lapsista on juoksennellut mummon niityllä ja kerännyt päivällispöytään kauniita kukkia. Kukkia kerääntyi niin paljon, että monta maljakkoa on kerätty pöydälle.


Onko mainos tyypillinen?

Mainos on minusta sosiaalisessa mediassa esimerkiksi instagramissa hyvin suosittu. Pikku hiljaa tummat kuvat saapuvat myös lehtiin.

Kuvan myös pysähtyneisyys on nykyään yleistä reseptikuvissa. Esimerkiksi pullaohjeessa kuvassa ei ole valmiita pullia vaan kuva taikinan veivaamisesta. Tässä kuvassa limonaatiin puristetaan vasta sitruuna mehua.

Mielestäni tämä kuva tyyli on hyvin trendikästä ja ammattimaista.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti