maanantai 20. huhtikuuta 2020

Kuvausjärjestely asiakas

20.huhtikuuta.2020

Ryhmäni: Daria ja Sara

Saimme tänään tehtäväksi etsiä ryhmämme kanssa asiakas kuvausjärjestely kuvauksia varten. Mieleemme kolahti välittömästi Salolaiset 4H-yrittäjät, joilla ei ole ehkä osaamista tai rahaa ostaa kuvia. Myös valinnassamme halusimme tukea Salolaisia Selailimme noin tunnin tutkien 4H sivujen yrityksiä, tutustuimme tuotteisiin, palveluihin ja henkilöön.

Yksi yritys kuitenkin pisti silmäämme Anniliina Beauty. Saimme häneltä mahdollisuuden kuvata hänen lahjakorttejaan.


Anniliina Beauty





Anniliina Beaty on salolainen 4H-yritys, joka tarjoaa meikkauspalveluita. Anniliina Beatyn yrittäjänä toimii 20-vuotias Anni. Yritys on perustettu vuonna 2018, tällä hetkellä yritys on saanut monia tilauksia. Yritys on myös valittu Salon vuoden 4H-yritykseksi ja sijoittui valtakunnallisen Vuoden 4H-yritys-kilpailun kolmanneksi.

4H-yritykseni tarjoaa ehostautumista arkeen ja ennen kaikkea juhlaan. Olen itseoppinut meikkaaja. Teen pääasiassa juhlameikkejä tai kuvausmeikkejä, joko kotonani Perniössä tai asiakkaan luona. Meikkaamisen lisäksi värjään ja muotoilen kulmakarvoja.  Teen työtäni tunnollisesti, intohimolla ja asiakkaan toiveet edellä. Panostan käyttämieni välineiden ja tuotteiden hygieniaan ja laatuun, sekä pyrin käyttämään cruelty free- tuotteita. Tervetuloa istumaan meikattavaksi! "






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti